Tukehtuminen
Jos huomaat, että lapsi ei pysty yskimään, puhumaan eikä hengittämään ja hän vaikuttaa hätääntyneeltä, tulee toimia nopeasti.
Tukehtumista tulee ehkäistä ennalta, kiinnitä huomiota lelujen turvallisuuteen ja ikärajasuosituksiin, opeta lapsia istumaan rauhassa ruokailun ajan, huolehdi, ettei lapsi leiki kiipeilytelineissä tai keinuissa pyöräilykypärä päässään. Lasten leikkejä ja ruokailuja tulisi aina valvoa.
Ensiapu lapselle, jolla on vierasesine hengitysteissä:
- Jos auttajia on useampi voi yksi soittaa hätänumeroon 112 ja yksi jo toimia.
- Ota pieni lapsi syliin siten, että hänen päänsä on vartaloa alempana. Isompaa lasta voi taivuttaa eteenpäin siten, että pää on alaspäin.
- Lyö kämmenellä napakasti, mutta varovasti 5 kertaa lapaluiden väliin.
- Mikäli olet yksin, eikä tuke ole poistunut lapsen nielusta, soita viimeistään hätänumeroon 112. Käytä kaiutintoimintoa ja jatka auttamista.
- Jatka auttamista puristus- eli Heimlichin otteella. (Asetu seisovan lapsen taakse ja aseta toinen kätesi nyrkissä autettavan pallean alle. Tartu nyrkkiin toisella kädelläsi. Nykäise rivakalla otteella taakse- ja ylöspäin. Toista nykäisyt tarvittaessa viisi kertaa.)
- Mikäli tuke ei poistu, jatka vuorottelemalla viisi lyöntiä lapaluiden väliin, viisi nykäisyä.
- Aloita painelu-puhalluselvytys, jos lapsi menee tajuttomaksi, eikä hengitä normaalisti tai olet siitä epävarma. Ilmoita muuttuneesta tilanteesta hätäkeskukseen.